Pohditaanko perheessäsi eroa? Kaipaisitko tilanteeseen tuoreita näkökulmia, uusia välineitä, keinoja ja taitoja?
Identiteettikriisissä ero on vain yksi vaihtoehto ja eroissakin on eroja. Onko hyvän eron käsite sinulle tuttu? Entä kuinka välttää ero?
Kohtaan päivittäin ihmisiä, jotka pohtivat parisuhdettaan, ovat ajautuneet kauas kumppanistaan. Kommunikointi, seksuaalisuus tai muunlainen yhteys on kadoksissa.
Monia mietityttää myös oma tapa toimia parisuhteessa tai jopa omat valintakriteerit.
Tehtävänäni on auttaa näkemään kunkin osapuolen omavastuuosuus.
Onko jotain, mitä voisin itse tehdä toisin? Missä kulkevat rajani? Mikä on kohtuullista ja mikä mahdollista?
Tapanani on kohdata kukin asiakas yksilönä ja haluan ensisijaisesti kartoittaa, kuinka paljon kumpikin on kiinnostunut suhteen pelastamisesta. Aina motiivit eivät ole samalla lailla kohdillaan ja toinen kaipaa ainoastaan välineitä hyvään eroon. Olen siksi alusta saakka ottanut pariskunnan osapuolet vastaan erikseen.
Tarkoitus on puntaroida, mitkä asiat ovat olleet vaikeita kertoa kumppanille ja miksi juuri tietyistä asioista – toiveista, peloista, haaveista – on vaiettu.
Erikseen toteutetut tapaamiset tulevat pariskunnalle lopulta edullisemmaksi, sillä asian ytimeen päästään nopeammin, kun kumpikaan ei pohdi, voiko jotain asiaa sanoa ääneen, kumppanin läsnä ollessa.
Kahdenkeskisissä keskusteluissa autan miettimään, mitä on jäänyt kertomatta ja miksi ja kuinka asian voisi kumppanille sanoa. Kun asiaa on luonani harjoiteltu, voidaan paremman itsetuntemuksen avulla, uuden kommunikoinnin keinoin avata kumppanille kaikki se, mihin toivoo muutosta ja minkä itse voisi pyrkiä tekemään toisin.
Ja kun olemme turvallisissa puitteissa katsoneet riittävän syvälle, voi kukin keskustella kumppaninsa kanssa oivalluksistaan, kysymysteni aiheuttamasta hämmennyksestä, ihmettelyä herättäneistä reaktioista. Kaiken tämän kautta syntyy uusi tapa kommunikoida, tutkia suhdetta ja itseä.
Tavaramerkikseni on muodostunut odottamattomien kysymysten esittäminen. Lähestyn asiaa yllättävältäkin kannalta, sillä haluan ravistella totuttuja valmiita fraaseja parisuhteen tilasta. Meillä on tapana kertoa aina samaa ”tarinaa” suhteestamme ja nähdä omat tapamme vain yhdeltä kannalta.
Ulkopuolisena asiantuntijana tehtävänäni on nähdä sinne, minne ei liian läheltä näe.
Jos siis olet kiinnostunut oppimaan uusia parisuhdetaitoja, pelastamaan suhteesi tai harkitset vakavasti sen lopettamista, tule keskustelemaan kiireettä.
Minulla ei ole liukuhihnajärjestelmää vaan otan hyvin vähän asiakkaita viikossa. Haluan paneutua jokaisen vastaanotolleni tulleen henkilön asiaan rauhassa. Vuosien varrella saadut palautteet puhuvat puolestaan.
Valitettavasti kalenterini on tällä hetkellä täynnä. Tilanteen muuttuessa ilmoitan siitä tällä sivulla ja palaan normaaliin vastaanottotapaan Helsingin keskustassa sijaitsevassa työpisteessän.