Eroseminaarit päättyvät aina osanottajien harmitteluun siitä, ettei ennen eroa tullut tietoiseksi kaikista niistä mekanismeista, joilla parisuhteen laatuun voi sisältäpäin vaikuttaa. Kurssille oli tultu ”liian myöhään”. Tästä syystä päätimme tarjota nyt kurssin, johon voi osallistua milloin vain. Yksin tai yhdessä.
RAKASTAVA VALINTA – kuusiviikkoinen kurssi parisuhteen parhaaksi.
Taustalla on aiemmin Suomessa toiminut Rakentava valinta-seminaari, joka on nyt uudistettu tämän päivän pariskuntia puhuttelevaksi kokonaisuudeksi.
Tapaamiset koostuvat luento-osuuksista, pienryhmätyöskentelystä sekä mutkattomista toiminnallisista harjoituksista. Ryhmiin osallistutaan joko yksin (sopii esim parisuhteen päätyttyä Eroseminaarin jatkona) tai yhdessä. Kurssilla työskennellään joka tapauksessa yksilöllisesti itsetuntemuksen ja omien voimavarojen ja vahvuuksien kanssa kuitenkin tähtäimenä turvallinen, tasapainoinen ja rakkaudellinen parisuhde.
Menetelmä perustuu yhdysvaltalaisen Bruce Fisherin teoriaan parisuhteen käsikirjoituksesta, joka meidän on viisasta paljastaa itsellemme ja joihin meillä on mahdollisuus tarvittaessa vaikuttaa. Tärkeintä on uteliaisuus ja sitoutuminen, halu syventää itsetuntemusta sekä kommunikointia kumppanin kanssa.
Opiskelemme kuuden tapaamisen verran parisuhteen perustaitoja tutkimalla omia voimavaroja, vaikutusmahdollisuuksia, keinoja ja rajoja. Kukin osallistuja keskittyy omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa parisuhteittensa laatuun. Yhdessä harjoittelemme hyvässä ihmissuhteessa tarvittavia taitoja.
Seksuaalisuus, vuorovaikutus, omat rajat, itsenäisinä mutta yhdessä, mustasukkaisuus vai yhteinen hyvä.
Otava julkaisi tammikuussa 2018 aihetta käsittelevän kirjoittamani teoksen Rakastamisen taito. Kirja on saatavilla kirjastoista, kirjakaupoista, verkosta ja myös äänikirjana.
Ohjaajakoulutus soveltuu sote- ja kasvatusalan ammattilaisille tai muun aiheeseen sopivan pohjakoulutuksen omaaville henkilöille sekä eroseminaarin ohjaajille. Tarkoitus on antaa tarvittavat taidot oman parisuhdekurssin järjestämiseksi itsenäisesti sekä riittävä teoreettinen pohja ja käytännön osaaminen ryhmän luotsaamiseksi.
Seuraavat ohjaajakoulutukset alkavat ma 5.9.2022.
Muut lähikoulutuspäivät ovat: 6. ja 23.9., 6.-7.10., sekä 3.-4.11.
Lähikoulutuspäivien lisäksi osallistujat saavat kotitehtäviä.
Ilmoittautumisia otetaan vastaan ja kiinnostuneita pyydetään lähettämään lyhyt cv sekä motivaatiokirje; Miksi juuri sinä haluat toimia parisuhteiden parhaaksi?
Tiedustelut ja ilmoittautumiset:
Marianna Stolbow 040-8415404 mstolbow@liberamente.fi
Ia Trapp 040-7072213 ia@tarinasta.fi