Kirjoittajakurssi, jolla aloittaminen tehdään niin helpoksi, että tekstin syntyä ei voi estää. Pienin, kepein harjoittein lähdetään liikkeelle päämääränä kuitenkin oma, ehyt, kokonainen teksti.
Luovuus on leikkiä ja totutun yli astumista. Leikki ja hulluttelu ei onnistu, elleivät puitteet ole kunnossa eli turvalliset. Juuri sellaisia rakentelen luovan kirjoittamisen kursseillani: luon olosuhteita kirjalliseen hullutteluun madaltamalla kynnyksiä niin paljon, että tyhjästä nyhjäisty ja pienten tarinoiden alkujen keksiminen tapahtuu aivan huomaamatta.
Luovan kirjoittamisen kurssini ovat yhtä vaivattomia kuin vallattomiakin. Oma kirjoittaminen ei ole entisellään kun kerran tälle tielle uskaltautuu. Mukaan saa tietenkin kosolti vinkkejä omaan kirjoittamaiseen. Uusia ideoita, hahmoja ja kirjoittamisen tapoja tarttuu kaupan päälle matkaan.
Jokaisella meistä on monen romaanin verran hahmoja, kohtauksia, ihmiskohtaloita jo valmiiksi päässä. Ne täytyy vain osata houkutella sieltä esille ja vangita paperille.
Luovaa kirjoittamista opetan Kalliolassa jälleen Tavuista tarinoiksi-kurssilla 14.9.-7.12. Tapaamiset tiistaisin 18.15-19.45. Ilmoittautumiset kalliola@opisto.fi